Rico & Roisi

Rico (BH Ignitia Aftershock) ja Roisi (BH Ignitia Bullet) on kaksikko, mistä on vaikea olla pitämättä. Molemmat ovat avoimia, tasapainoisia ja rennolla elämänasenteella varustettuja koiria. Mukavia putkiaivoja, joilla toimivat työskentelyssä kantavina voimina saalisvietti ja taistelutahto. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta nämä edustavat itselle sitä koiratyyppiä, mitä toivon jatkossakin näkeväni kasvatustyössäni. Koirien ei tarvitse olla liian vakavia, ollakseen hyviä käyttökoiria.

Rico kuului sisarensa Lystin (Ignitia Attitude) kanssa A-pentueen terroristeihin. Ne heräsivät ensimmäisenä ja sammuivat viimeisenä. Missä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, siellä oli tämä kaksikko aina paikalla. Ricolle ei ollut olemassa esteitä, oli vain hidasteita. Rico lähti omistajalleen ensimmäiseksi harrastuskoiraksi, koska se oli vilkkaudestaan huolimatta veljiään taipuisampi yksilö. Ricon tarina on hyvä esimerkki siitä, että hollannipaimenkoirankin voi ottaa ensimmäiseksi harrastuskoiraksi, kun ohjaaja on maalaisjärkinen, panostaa tapakasvatukseen ja tarjoaa koiralleen tarpeeksi aktiviteetteja.

Myös Roisi kuului pentueensa terroristeihin. Roisi oli B-pentuessa pentu, jonka olisin jättänyt itselleni. En tarkoita kuitenkaan, että Roisi olisi muita parempi koira, vaan ennenkaikkea omaan käteen sopiva yksilö. Roisissa parasta on ”elämä on laiffii” – asenne. Sitä on liki mahdoton saada pois tolaltaan. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, mikä Roisin kohdalla tarkoittaa sen olevan itsepintainen ja hellittämätön, jopa jääräpäinen monessa asiassa. Roisi oli minulla kotona pentueen luovutusiän jälkeen vielä pari viikkoa, vaikka sille olisi ollut useampi kotiehdokas. Halusin varmistaa sen menevän paikkaan missä toisaalta osattaisiin arvostaa sen kyvykkyyttä harrastuskoirana, mutta toisaalta myös ohjata hivenen suurella egolla varustettua yksilöä oikeaan suuntaan.

BH Ignitia Bullet (vas) ja BH Ignitia Aftershock (oik)

 

On hyvä muistaa, että hollanninpaimenkoirissa ero nartun ja uroksen välillä on suurempi kuin monessa muussa rodussa. Nartut saattavat olla hyvinkin ”akkamaisia”, minkä takia laumakokoonpano on hyvä miettiä huolellisesti etukäteen. Osa on parempia laumakoiria, osa ei.  Lähtökohtaisesti en suosittele narttuja isojen narttulaumojen jatkeeksi, vaikka minun kasvateista osa on elänyt muiden  narttujen kanssa. Koiran elinikä voi helpostikin olla 10 vuotta tai ylikin, vaikka KoiraNet:in tilastojen valossa holskujen elinikä usein jää paljon sen alle. Jokatapauksessa uskon, että arjen sujuvuutta voidaan parantaa ja ongelmia ennaltaehkäistä, kun mietitään jo pennun hankinta vaiheessa millainen yksilö sopii osaksi jo olemassaolevaa laumaa.