Agilitytreenejä

Syksy on vierähtänyt paitsi D-pentueprojektissa, myös omia koira treenatessa. Roin kanssa olemme harjoitelleet BH-kokeen jälkeen palveluskoirakokeiden 1-luokkaa kohden. Jälkikoetta ajatellen Roilla täytyy vahvistaa vielä keppien ilmaisua, ja harjoitella lisää janaa. Roi on ollut erittäin motivoitunut jäljestäjä alusta alkaen, ja sitä onkin mukava kouluttaa. Myös PK-haussa se on väläytellyt lahjojaan, mutta aika näyttää riittääkö omat resurssit toiseen PK-lajiin.

Abbyn kanssa on jatkettu TOKO:n treenaamista. Tänä vuonna se on saanut voittajaluokasta 3x VOI2 ja 1x VOI3 tulokset. Abby on todella tasainen suorittaja, mutta omalla koulutustasollaan sillä ei ole varaa ottaa yhdestäkään liikkeestä nollaa. Loppuvuodelle yritän D-pentueesta huolimatta saada mahdutettua kalenteriin ainakin yhden VOI-luokan kokeen.

Sokerina pohjalla on kuitenkin agility! Useiden vuosien tauon jälkeen olen taas liittynyt paikalliseen agilityseuraan, ja aloittanut viikottaiset agilitytreenit. Olin jo unohtanut, miten hauskaa agilityn harrastaminen on. Vaikka agility on itselleni ennenkaikkea sopiva vastapaino muille lajeille, tehdään tätäkin lajia kilpailut tähtäimessä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka ottaisin myöhemmin holskujen rinnalle mini/medi kokoisen agilitykoiran. 😉

Kanssamme samassa agilityryhmässä treenaa myös Lenni eli Ignitia Checkmate. Lenniä katsellessa unohtuu helposti se tosiasia, että koira on vasta 11 kuukautta vanha. Sen oppimiskyky on päätä huimaava. Vaikka Lenniltä löytyy vauhtia ja temperamenttia, on se silti erittäin yhteistyökykyinen koira.

Agility on laji, jossa toivoisin tulevaisuudessa näkeväni enemmän lk holskuja. Laji sopii rodulle kuin nenä päähän, ja se on myös oiva tapa purkaa toiminnanhaluisen koiran energiaa. Tällä hetkellä lajia treenaa muutama kasvattini, ja määrä toivottavasti kasvaa D-pentueen myötä. Pidän holskussa erityisesti siitä, että siitä on rotuna niin moneen lajiin. Mistään koirasta ei kuitenkaan ole ”lajiin kuin lajiin”, vaikka pentueilmoitukset monesti lupaavat kuuta taivaalta. Holskulla harrastuskoirana on kuitenkin suuri kirjo lajeja, joita sen kanssa voi harrastaa, ja pahin jarru löytyykin usein meistä ohjaajista.

Kuvassa: Ignitia Checkmate kuva: Hanna R.