Alkuvuoden kuulumisia

Olen keskittynyt omien koirieni kanssa viime kuukaudet pitkälti tottelevaisuuden treenaamiseen. Agilityä olemme tehneet lähes viikottain, mutta enemmänkin aktivointimielessä. Pääpaino on kuitenkin tällä hetkellä tottelevaisuusliikkeeissä, jotta voi kevään tullen hyvillä mielin jatkaa maastotreenejä ainakin PK-jäljen parissa.

Roin kanssa tavoitteenani on – jos kokeita järjestetään – kilpailla heti alkukesästä PK-jäljen 2-luokassa. Even kanssa tavoitteena tälle vuodelle on ennenkaikkea BH-kokeen suorittaminen, mutta myös mahdollisesti Toko:n alokasluokassa kilpaileminen. Pääpaino Evenkin kanssa tulee kuitenkin olemaan PK-lajeissa.

Eve on kehittynyt paljon lyhyessä ajassa. Olen pitänyt sitä lahjakkaana koirana alusta asti, mutta nyt tuntuu, että sen kanssa voi tehdä hyvin samanlaisia treenejä kuin Roin kanssa. Eve aikuistuu hyvää vauhtia, vaikka toisaalta tuntuu, että vasta äsken se tallusteli pikkupentuna keittiössämme muiden D-pentujen mukana.

Viime kuussa sijoitusnarttu Ignitia Copy That eli Ria tutkittiin luuston osalta. Tulokset olivat erinomaiset, ja Kennelliitto lausui röntgenkuvat tuloksilla: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selän osalta SP0, LTV1 VA0. Pikkuhiljaa voin alkaa pohtimaan myös Rian mahdollista jalostuskäyttöä, ja kartoittaa potentiaalisia jalostusuroksia.

Ria ilmentää monella tapaa vanhempiensa parhaita puolia. Se on ihmisiä kohtaan erittäin sosiaalinen ja mutkaton koira, joka on täysin varauksitta myös vieraan ihmisen käsiteltävissä. Sosiaalisuus on piirre, johon tässä rodussa ei voi koskaan kiinnittää liikaa huomiota.

Ria treenaa pelastuskoirajälkeä ja -hakua, ja tähtää omistajansa kanssa aina
hälytyskoirakoksi saakka. Se on koulutettaessa kontaktinhakuinen, työskentelyintoinen ja energinen koira. Lisäksi Ria on luontaisesti hyvä nenänkäyttäjä. 

Toinen sijoitusnarttu Trigger van’t Oeterdal eli Hilma on myös luonteeltaan sosiaalinen koira. Hilmalla on käyttölinjaiseksi hollanninpaimenkoiraksi melko rauhallinen perusluonne. Siinä näkyy selkeästi enemmän muut verilinjat kuin ringolainen sporttikoiratyyppi. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö sen mahdollisesta jälkikasvusta tulisi erittäin energisiä ja vietikkäitä koiria.

Myös Hilma treenaa tavoitteellisesti pelastuskoirajälkeä ja -hakua, ja tähtää omistajansa kanssa hälytyskoirakoksi. Luonnostaan se on erittäin hyvä nenänkäyttäjä, ja treeneissä on voitu edetä hyvällä tahdilla nuoresta iästä huolimatta.

Kuvassa vas. Ignitia Blackbriar eli Mila ja oik. Ignitia Deja Vu eli Eve
kuva: Netta Tuulaniemi