Arkistojen kätköistä: Zelda jahtaa autoja

Monet harrastuskoirassa toivotut ja positiiviset ominaisuudet, kuten esimerkiksi voimakas saalisvietti, ovat samalla myös potentiaalisia ongelmakäytöksen lähteitä. Kolikolla on kääntöpuolensa. Harvoin näkee hyviä käyttökoiria, jotka samanaikaisesti olisivat täysin hajuttomia ja mauttomia. Usein tilanne on juuri päinvastoin: hyvissä käyttökoirissa on jotakin särmää.

Zeldalla heräsi saalisvietti melko myöhään. Sen jälkeläiset ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa polvessa ovat tältä osin olleet huomattavasti varhaiskypsempiä. Saalisvietin määrä koirassa on synnynnäinen ja vakio, mutta toisille se ilmenee ennemmin ja toisilla myöhemmin.

Saalisvietissä avainärsyke on pakeneva saalis. Zeldan ollessa noin 8-9 kk ikäinen, se keksi itselleen todella ikävän harrastuksen. Kun kävelimme ulkona, ja ohitsemme meni auto, se yritti lähteä auton perään. Ongelma liittyi etenkin vastaantuleviin autoihin, joita se pystyi havainnoimaan hyvissä ajoin. Autojen tullessa kohdalle Zelda kääntyi ympäri ja singahti autoa kohti haukkuen.

On sanomattakin selvää, että kyseinen toiminta on sekä epämiellyttävää että todella vaarallista. Jos koira sattuisi pääsemään vahingossa irti, on olemassa suuri riski siihen, että se loukkaantuu tai jopa kuolee juostessaan auton alle. Puhumattakaan muista vaaratilanteista, joita voisi syntyä esimerkiksi auton väistäessä koiraa.

Miten korjataan käytöstä, joka on koiralle itselleen erittäin palkitsevaa toimintaa? Kun koiran viretilan nousee korkeisiin sfääreihin, siihen vaikuttaminen on haastavaa. Itse olen kokenut ratkaisun olevan kahden asian yhdistelmä: koiran hallinta ja viretilan säätely. Hyvä ystäväni sanoja lainaten, jos raketissa palaa sytytyslanka, voit vielä sammuttaa sen ja estää raketin ilmaannousun. Siinä vaiheessa, kun raketti lähtee jo lentoon, on liian myöhäistä etkä saa rakettia enää kiinni.

Niinpä kävelimme Zeldan kanssa Hermannin rantatiellä Helsingin aamuruuhkassa ja harjoittelimme, miten kadulla kuuluu kulkea. Kun autoja kulki ohitse pitkissä jonoissa, Zelda ei ehtinyt bongata yksittäisiä autoja ja nostaa viretilaansa taivaisiin. Matalammassa viretilassa Zeldalta löytyivät jälleen korvat, jolloin siihen oli helpompi vaikuttaa. Vaati loppujen lopuksi vain kaksi lyhyttä kävelylenkkiä, joiden aikana väänsimme rautalangasta, että autoja ei saa jahdata. Eikä se niitä enää jahdannut.

Lopuksi aiheeseen liittyvä lainaus Salme Mujusen artikkelista ”Viretiloista ja hallinnasta”. Koko artikkeli on luettavissa täällä.

Nykyajan harrastuskoirilla saa ja pitääkin olla saalisviettiä ja siihen kuuluvia viretiloja. Saalisvietti on kuin moottori, joka saa koiran innostumaan ja tekemään työtä. Ilman moottoria ei kone kulje. Viretilat toimivat kaasupolkimena, mutta kaasulla ei toki tee paljoakaan, jollei ole rattia kääntämiseen ja jarrua menon tasapainottamiseen. Koiran jarruna toimii hallinta. Täytyy nähdä asia myös toisinpäin: jarruilla ei tee mitään jollei käytettävissä ole myös kaasua.

Kuvassa It Is Amazing ”Zelda” pentuna.