C-pennut 4 viikkoa

Pennut täyttivät eilen 4 viikkoa. Ne ovat kasvaneet ja kehittyneet erittäin tasaisesti koko neljän viikon ajan. Vastilla on riittänyt hyvin maitoa ja se on kaikin puolin pitänyt pennuistaan esimerkillisesti huolta. Pennut opettelevat nyt syömään kiinteää ruokaa ja ne ovatkin syöneet sitä hyvällä ruokahalulla.

Pennut ovat pikkuhiljaa alkaneet valloittamaan muuta taloa pentuhuoneen lisäksi. Pennut vaikuttavat hyvin avoimilta ja leikkisiltä. Ne suhtautuvat uusiin asioihin avoimen uteliaasti ja reippaasti. Olemme tehneet pentujen kanssa tänään kotitöitä: imuroineet ja leiponeet sekä joulun odotuksen kunniaksi tietenkin kuunnelleet Raskasta joulua – levyä.

Tilasin pennuille polveutumismäärityksen Genoscoperilta, sillä niistä otetaaan DNA näytteet eläinlääkäritarkastuksen yhteydessä noin kuuden viikon iässä. Pentujen rekisteritodistusten toimitus tapahtuu arviolta 4-6 viikkoa luovutuksen jälkeen, kun DNA-testauksen tulokset ovat ensin saapuneet Genoscoperilta.

Kolmannen sukupolven myötä on monta asiaa mistä olla kasvattajana kiitollinen. Kaikki nartut (Zelda, Lysti, Vasti) ovat tulleet tiineeksi ensimmäisellä kerralla. Joka kerralla astutus on onnistunut luonnollisesti eikä niitä ole tarvinnut siementää. Kaikki pennut ovat syntyneet ilman sektiota. Toisaalta nämä asiat ovat – tai niiden pitäisi olla – melko itsestään selvyyksiä, sillä hollanninpaimenkoira on rotuna elinvoimainen ja jossain määrin myös edelleen alkukantainen.

Pennuista kolme neljästä menee koteihin, jotka olen tuntenut useamman vuoden ajan. Mä arvostan hyvää koiranpitoa yli kaiken, koska haluan pentujen löytävän ennen kaikkea vastuuntuntoiset ja koiran kouluttamiseen sitoutuneet kodit. Mitä kukin koiransa kanssa harrastaa, on toissijainen asia. En epäile, etteikö näillä(kin) pennuilla ei olisi palikat kohdallaan harrastuskoirana, mutta hyväkin koira vaatii ohjaajaltaan viitseliäisyyttä ja periksiantamatonta asennetta.

Bookmark the permalink.

Comments are closed