Kategoria: Vasti

Pennut maailmalle

Lapsen suusta kuuluu totuus:” Lennistä tulee hyvä metsästyskoira, koska se puree koko ajan kaikkea” -Alex, 10 vuotta. – Ignitia Checkmate eli Lenni puree koko ajan ja kaikkea. Tässä pentueessa on kaksi terroristia ja Lenni on toinen niistä. Jos Lenni tahtoo jotakin, se kertoo sen koko maailmalle. Aamuisin emme tarvitse herätyskelloa, koska meillä on Lenni. Vaikka…



Pentuepäivitys

Jos ensimmäiset viikot pentujen elämässä ovat suhteellisen seesteistä aikaa, niin viimeiset viikot ennen luovutusta ovat kaikkea muuta.  Suurimman osan ajasta pennut riehuvat ja tekevät tuhoja. Kaikkeen mihin olisi mahdollista tarttua hampailla, niin siihen upotetaan koko purukalusto. Ruokailun päätteeksi on kätevää ottaa koko metallikippo hampaisiin ja kolistella sen kanssa ympäri asuntoa. Jos ideat loppuvat kesken, niin…



C-pennut 3 viikkoa

Päivitykset pentujen kuulumisista ovat melko yksitoikkoisia pentujen syntymän jälkeen . Ensimmäiset pari viikkoa pennut käytännössä syövät ja nukkuvat. Nyt kun pennut ovat oppineet kävelemään ja hampaita on puhjennut, on hyvä aika alkaa opettelemaan myös riehumisen alkeita. Tähän asti pennut ovat saaneet oman perheen lisäksi myös muita ihmiskontakteja ja niitä on totutettu käsittelyyn. Pennut eivät voisi…



C-pentue

Vasti synnytti 3.11.2018 viisi pentua: kolme urosta ja kaksi narttua.  Vastille kertyi siis loppujen lopuksi 60 tiineysvuorokautta. Synnytys sujui hyvin ja emä sekä pennut voivat mainiosti.  Tuhannet kiitokset Veeralla taitavasti hoidetusta synnytysprojektista! Pentujen lukumäärä jäi ultrassa arvioitua pienemmäksi, mutta toivottavasti laatu korvaa määrän. Pari pentua olisin toivonut enemmän, sillä tarjolla olisi ollut loistavia koteja. Pennut…



H-Hetki lähestyy

Vasti ultrattiin pari viikkoa sitten tiineeksi. Eläinlääkäri arvioi tuolloin, että pentuja olisi tulossa 6-7 kappaletta. Tällä hetkellä Vastilla on jo takana 47 vrk tiineyttä eli h-hetkeen on enää vain hieman päälle kaksi viikkoa aikaa. Tiineysaika on sujunut tähän asti hyvin.   Pentujen varaustilanne näyttää jo hyvältä, sillä niistä on alustavia varauksia molempiin sukupuoliin. Nyt täytyy…