Kategoria: Vasti

Pennut maailmalle

Lapsen suusta kuuluu totuus:” Lennistä tulee hyvä metsästyskoira, koska se puree koko ajan kaikkea” -Alex, 10 vuotta. – Ignitia Checkmate eli Lenni puree koko ajan ja kaikkea. Tässä pentueessa on kaksi terroristia ja Lenni on toinen niistä. Jos Lenni tahtoo jotakin, se kertoo sen koko maailmalle. Aamuisin emme tarvitse herätyskelloa, koska meillä on Lenni. Vaikka…



Pentuepäivitys

Jos ensimmäiset viikot pentujen elämässä ovat suhteellisen seesteistä aikaa, niin viimeiset viikot ennen luovutusta ovat kaikkea muuta.  Suurimman osan ajasta pennut riehuvat ja tekevät tuhoja. Kaikkeen mihin olisi mahdollista tarttua hampailla, niin siihen upotetaan koko purukalusto. Ruokailun päätteeksi on kätevää ottaa koko metallikippo hampaisiin ja kolistella sen kanssa ympäri asuntoa. Jos ideat loppuvat kesken, niin…



C-pennut 3 viikkoa

Päivitykset pentujen kuulumisista ovat melko yksitoikkoisia pentujen syntymän jälkeen . Ensimmäiset pari viikkoa pennut käytännössä syövät ja nukkuvat. Nyt kun pennut ovat oppineet kävelemään ja hampaita on puhjennut, on hyvä aika alkaa opettelemaan myös riehumisen alkeita. Tähän asti pennut ovat saaneet oman perheen lisäksi myös muita ihmiskontakteja ja niitä on totutettu käsittelyyn. Pennut eivät voisi…



C-pentue

Vasti synnytti 3.11.2018 viisi pentua: kolme urosta ja kaksi narttua.  Vastille kertyi siis loppujen lopuksi 60 tiineysvuorokautta. Synnytys sujui hyvin ja emä sekä pennut voivat mainiosti.  Tuhannet kiitokset Veeralla taitavasti hoidetusta synnytysprojektista! Pentujen lukumäärä jäi ultrassa arvioitua pienemmäksi, mutta toivottavasti laatu korvaa määrän. Pari pentua olisin toivonut enemmän, sillä tarjolla olisi ollut loistavia koteja. Pennut…



H-Hetki lähestyy

Vasti ultrattiin pari viikkoa sitten tiineeksi. Eläinlääkäri arvioi tuolloin, että pentuja olisi tulossa 6-7 kappaletta. Tällä hetkellä Vastilla on jo takana 47 vrk tiineyttä eli h-hetkeen on enää vain hieman päälle kaksi viikkoa aikaa. Tiineysaika on sujunut tähän asti hyvin.   Pentujen varaustilanne näyttää jo hyvältä, sillä niistä on alustavia varauksia molempiin sukupuoliin. Nyt täytyy…



Kiireen keskellä

Syksy saapui, ja sen mukana arjen kiireet. Vaikka opinnot yliopistolla eivät ole vielä täydessä vauhdissa, niin tuntuu että olen viimeiset kaksi viikkoa vain juossut paikasta toiseen. Jos en ole koulussa tai töissä, niin auton ratissa kuljettamassa Alexia harrastuksiin. Hyvin on kuitenkin kaikesta selvitty ja selvitään edelleen. Minulta kysytään monesti, että miten ehdin treenaamaan koirieni kanssa….




Jännän äärellä

Kesä on mennyt nopeasti. Tuntuu, että vasta äsken julkaisin pentusuunnitelman, ja nyt Vasti on jo aloittanut juoksun! Vasti astutetaan siis syyskuussa eli mahdollinen pentue syntyisi marraskuussa. Pennut olisivat siten luovutuksessa joulukuun viimeisinä päivinä. Aika samalla rytmillä luultavasti mennään kuin A-pentueen aikoihin. Edellisestä pentueesta tulee pian kuluneeksi kolme vuotta. Alla oleva kuva on otettu elokuussa 2015, kun matkustin Belgiaan…




Kokeissa

Pitkästä aikaa vuorossa päivitystä myös koerintamalta. Viime blogistekstistä pystyi jo rivien välistä lukemaan, että Veera ja Vasti (BH Ignitia Bravo Zulu) suorittivat BH kokeen hyväksytysti. Lämpimät onnittelut vielä kerran ja tsemppiä tuleviin koitoksiin. Todella hienoa työtä!  Zelda (JK2 BH It Is Amazing) ehti viikon sisään käydä kahdessa MEJÄ – kokeessa. Zeldan osalta viikko ei ollut…



R.I.P Eture

A-pentueen isä Eture eli KNPV PH1 MR2 IPO2 FH2 FCI Sph Virkakoira Eture van het Itterdal lopetettiin toissapäivänä liki 13 vuoden iässä vanhuuden vaivojen vuoksi. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani enteilin, niin tämä kesä jäi Eturelle viimeiseksi. Ehdimme jo elätellä toiveita, että Eture olisi saanut viettää vielä yhdet syntymäpäivät. Eturen isä Ringo eli miltei 14-vuotiaaksi ja sen emä…



Yhteistreenejä ja rivikoulutuksia

Kokoonnuimme jälleen viime viikolla Hyvinkäälle kouluttamaan koiria. Omien koirieni lisäksi mukana olivat kasvateistani Ignitia Beamrider ja Ignitia Bang-Bang sekä tietenkin tulevan C-pentueen emä Ignitia Bravo Zulu. Paikalle pääsivät myös tulevan C-pentueen isä Keep Dutching Axis yhdessä veljensä kanssa. Kiitos jälleen kerran asianosaisille mukavasta päivästä! Teidän kanssa on mukava kouluttaa koiria ja muutenkin viettää aikaa. Yhteistreeneissämme…