D-joukot saapuivat

D-pentue syntyi viime sunnuntaina 22.9.2019 eli Milan 59. tiineysvuorokautena. Synnytys sujui hyvin, ja kaikki kuusi narttupentua saapuivat alle kahdessa tunnissa maailmaan. Pennut ovat nyt viikon vanhoja. Mila on loistava emo, ja pennut kasvavat hyvin tasaisesti. Tässä vaiheessa kasvattajan rooliin kuulukin lähinnä emosta huolehtiminen, ja muu menee omalla painollaan.

Mila kävi tiineysultran lisäksi myös tiineysröntgenissä eli tiesimme odottaa kuutta pentua. En olisi kuitenkaan uskonut, että lopputuloksena olisi kuusi narttua! Ennen pentueen syntymää uroksille oli alustavia varauksia enemmän kuin nartuille, ja hetken ehdin jo miettiä kuinka monta pentua olisi kotia vailla. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että kaikille pennuille olisi onneksi koti jo tiedossa.

Tämä viikko on ollut verrattain kiireinen ja ehdin vasta tänään päivittämään tietoja pentuja-sivulle pentueen syntymän ja jakauman osalta. Lisään jatkossa kuvia pennuista pääasiassa Instagramiin ja pentujen tuleville kodeille myös WhatsApp:in kautta. Kuvat löytyvät Instagramista omasta profiilistani anni.ignitia sekä hastagilla #ignitialive.

Nyt kun olen toipunut tästä kuuden nartun alkujärkytyksestä, niin voin sanoa olevani todella onnellinen tästä tyttölaumasta. Elinvoimaisia ja monella tapaa valloittavia persoonia itse kukin. Viime pentueen tapaan myös D-pentue edustaa kolmatta sukupolvea (It is Amazing -> Ignitia Attitude -> Ignitia Blackbriar -> Ignitia D) omassa kasvatustyössäni. Toivon että tämän(kin) pentueen kohdalla sukulinja voisi jatkua tulevaisuudessa. Itselleni olisi suuri kynnys lähteä enää tässä vaiheessa ottamaan hyppyä tuntemattomaan. Täydellisiä koiria tai sukulinjoja ei ole, mutta tutuista koirista ja sukulinjoista on enemmän tietoa saatavilla. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta toisaalta antaa realistisen kuvan siitä, missä asioissa voi pyrkiä kohti parempaa.