D-pennut 4 viikkoa ja vähän päälle

Pennut täyttivät sunnuntaina neljä viikkoa. Koko akkalauma on tähän mennessä kehittynyt ja kasvanut hyvin tasaisesti. Mila on pitänyt pennuista huolta erinomaisesti, ja sillä on alusta asti riittänyt hyvin maitoa. Pennut opettelevat nyt pikkuhiljaa syömään kiinteää ruokaa: turvotettua pentunappulaa ja monipuolisesti eri lihoja.

Pennut ovat jo tutustuneet pikkuhiljaa talomme muihin tiloihin. Tällä viikolla ne alkavat viettämään päivisin entistä enemmän aikaa keittiössämme ja muualla talossa. Pikkuhiljaa ne pääsevät myös tutustumaan paremmin aikuisiin koiriimme, kun ikää tulee lisää mittariin. Toivottavasti säät antavat lähiviikkoina myöten ulkoilulle, jotta pennut pääsevät myös pieniksi hetkiksi tutustumaan ulkomaailmaan.

Pennuista menee useampi koteihin, joissa on jo aiempaa kokemusta hollanninpaimenkoirasta. Oli holsku ensimmäinen tai toinen rotunsa edustaja, vaatii se joka tapauksessa huomattavasti töitä etenkin ensimmäisen vuoden ajan. Kasvattajana haluan tehdä työtä sen eteen, että pennut saisivat mahdollisimman hyvä alun elämäänsä. Kuitenkin suurin työ jää tulevalle kodille, jonka vastuulla on kasvattaa pennusta yhteiskuntakelpoinen koira tulevaisuudessa.

Yksi pennuista jää meille kotiin. Evellä on suuret saappaat täytettävänä, sillä Zeldan jälkeen tässä taloudessa ei ole asunut jalostuskoiraa. Ensisijaisesti se on kuitenkin perheenjäsen, sitten harrastuskoira ja viimeisimpänä jalostuskoira – ja juuri tässä järjestyksessä. Kasvattajana tietenkin toivon, että tästäkin pentueesta saadaan sukulinjaa myöhemmin jatkettua.

Sekä Vastin (Ignitia Bravo Zulu) että Roisin (Ignitia Bullet) jälkeläiset ovat vaikuttaneet tähän mennessä luonteellisesti hyvin lupaavilta. Roisin pentueesta pari pentua on ehditty jo kuvata, ja myös Roi menee lähikuukausina luustokuviin. C-pentueesta aion Rian (Ignitia Copy That) kuvata vasta 2-vuotiaana, jotta saan kaikki lausunnot kerralla virallisena. Toivon, että molemmat pentueet täyttäisivät odotukset myös terveyden suhteen. Hyvästäkään koirasta ei ole paljon iloa, jos se ei ole perusterve eikä sillä kestävää käyttökoiran rakennetta.

Terveys on kaiken a ja o.