D-pentue

Mila (Ignitia Blackbriar) on ultrattu tiineeksi eli D-pentueen odotetaan syntyvän viikolla 39. Yhdistelmästä löytyy lisätietoja ”pentuja”-sivulla. Kyselyt pentueesta toivon ensisijaisesti sähköpostilla tässä vaiheessa.

Tulevan D-pentueen tarina alkoi oikeastaan jo keväällä 2016. B-pennut eivät olleet vielä puolta vuottakaan, kun mielessäni liikkuivat jo ajatukset siitä, miten haluaisin jatkaa kasvatustyötäni tulevaisuudessa. Toukokuussa 2016 piirtelimme kennelleirillä muutaman ystävän kanssa paperille sukutauluja, jossa yhdistyisivät nämä kaksi linjaa. Ajatus tuntui mielenkiintoiselta, ja suunnitelma jäi odottamaan aikaansa.

Ajatukset Nexuksen linjasta olivat kuitenkin itäneet jo ennen Nexuksen syntymää. Tapasin Nexuksen isän ja tädin ensimmäisen kerran vuonna 2013, ennen A-pentuetta. Jotkut koirat vaan tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Muistan tuolloin miettineeni, että näistä linjoista haluan vielä jonakin päivänä itselleni koiran.

Suunnittelin vuosi sitten C-pentueen aikoihin, että seuraava pentue toteutuisi vasta muutaman vuoden päästä. Minullahan on C-pentueesta sijoituksessa narttupentu, joka vaikuttaa tässä vaiheessa kaikin puolin erittäin lupaavalta. Nexuksen sukulinja oli kuitenkin pyörinyt mielessäni kaikki nämä vuodet. Kun C-pentueen saldo jäi neljään pentuun, aloin tosissani pohtia, olisiko nyt aika vuosien takaisen haaveen toteuttamiseen.

Hyvät asiat vaativat usein vaivannäköä. Tämän pentueen alulle saaminen vaati paljon aikaa ja vaivaa, sekä lukemattoman määrän autolla ajettuja kilometreja, rahasta puhumattakaan. Monta asiaa meni pieleen, ennenkuin saimme pentueen onnistuneesti alulle. Tästä syystä julkaisin tiedot yhdistelmästä laajemmalle yleisölle vasta kuin tiineys oli varmistunut. Useampi oli odottanut pentua tästä yhdistelmästä jo pitkään, joten koteja olisi jokatapauksessa osalle pennuista jo valmiina.

Paitsi etteivät asiat astutusreissun suhteen menneet kuin elokuvissa, ajankohta oli muistakin syistä johtuen itselleni melko raskasta aikaa. Jos tätä pentuetta ei olisi moni muukin odottanut innolla, olisin ehkä lykännyt suunnitelman toteuttamista. Jälkeenpäin ajatellen olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta pentue on nyt syntymässä. Tämän pentueen jälkeen takki on kuitenkin melko varmasti tyhjä hyvin pitkään.

Kuvassa Ignitia Blackbriar kuva: Marianne Mattinen