Kasvatuksen sietämätön keveys osa III
Liki kaksi vuotta sitten julkaisin kaksi kirjoitusta, joissa pohdin hollanninpaimenkoirien kasvatuksen mielekkyyttä. Viides kasvattamani pentue oli juuri lähtenyt maailmalle, ja halusin koota yhteen sen hetkisiä ajatuksiani. Tuolloin pohdintani johti siihen lopputulokseen, että hollanninpaimenkoirien kasvatus on sekä erittäin vaikeaa että kallista. Alla ovat linkit kyseisiin teksteihin:
Kasvatuksen sietämätön keveys osa I
Kasvatuksen sietämätön keveys osa II
Tähän pohdintaan liittyi olennaisesti myös kaksi kirjoitustani, jotka käsittelivät tarkemmin hollanninpaimenkoirien kasvatuksen villiä länttä, jossa tarkoitus pyhittää kaikki keinot ja koirien sukutaulut ovat täynnä hömpänpömppää.
Kirjoitin kasvatusta käsittelevät tekstit keskellä koronapandemiaa. Lentojen hinnat olivat pilvissä, ja liikkumista vaikeuttivat edelleen matkustusrajoitteet. Olin edellisenä kesänä hakenut Hilman Belgiasta Suomeen, eikä tehnyt mieli kokeilla samaa temppua uudestaan. Kun jälkikäteen ajattelen asiaa, niin Hilman saaminen Suomeen oli suorastaan ihme. Lentoja peruttiin ennen ja jälkeen, ja reissun jälkeen vietin kolmen viikon kesälomastani kaksi viikkoa karanteenissa. Rakkaudesta rotuun, vai miten se nyt meni?
Hollanninpaimenkoira on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna pieni rotu. Hollanninpaimenkoiran kasvatus on vaikeaa, koska jokaisen yhdistelmän kohdalla on miettittävä rodun geneettistä monimuotoisuutta. Uutta verta jalostukseen on haastavaa löytää, ja se vaatii säännöllisesti joko jalostuskoirien tuontia ulkomailta tai ulkomaisten jalostusurosten käyttämistä.
Koronan jälkeen tuli Ukrainan sota, ja kaikki on kalliimpaa kuin ennen. Viime vuoden lopulla lähetin Roisin pakastespermaa Hollantiin, missä Roisille syntyi pentue tammikuussa. Tänä kesänä saman rahdin hinta oli jo puolitoistakertainen, kun Antraxin pakastesperma vuorostaan matkasi Hollannista Suomeen. Rodussa, jossa ulkomaiset jalostusurokset ja ulkomailta tuodut koira ovat kasvatuksen elinehto, kustannukset nousivat kertaheitolla roimasti.
Viime toukokuussa luulin jo, että päivä paistaisi viimein risukasaan. Hilma astutettiin Roisilla, ja kaikki tapahtui ihan Suomen maaperällä. Ei tarvinnut varata lentoja ulkomaille, ja reissaaminen rajoittui maakuntamatkailuun. Pääsin käyttämään kasvattamaani urosta jalostukseen, ja vaikka narttuna oli ulkomailta tuotu koira, oli aika kuultanut jo muistot sen suhteen.
Hilma jäi tyhjäksi, mutta päätin yrittää samaa yhdistelmää uudestaan seuraavaan juoksuun. Roisin eturauhasvaivojen vuoksi päädyin kuitenkin käyttämään pakastespermaa, mitä olin onneksi kerännyt talteen pari vuotta aiemmin. Tätä kirjoittaessa Hilma on siemennetty, ja toivon hartaasti, että toinen kerta toden sanoo. Uskallan olla varovaisen optimistinen, sillä siemennysajankohta oli ideaali, ja pakastesperma erinomaista laatua.
Hilma x Roisi pentueen alulle laitto vaati autolla ajoa 900 kilometria ja noin 800 € kustannukset. Tämä sisälsi kolme progesteroninäytteenottoa, arkipäivänä tapahtuneen siemennyksen ja polttoainekustannukset. Kuluja tuli saman verran kuin mitä ennakoin, mutta moninverroin enemmän kuin mitä keväällä.
Hyvien asioiden eteen on valmis satsaamaan. Olen vuodesta 2016 lähtien haaveillut Roisin yhdistämistä Hilman sukulinjaan, ja toivon että haaveeni viimein toteutuu. Tässä yhdistelmässä yhdistyy itselleni tärkeät sukulinjat ja siksi pentue on itselleni erityisen tärkeä. Hilma on menossa loppukuusta tiineysultraan, enkä edes uskalla ajatella sitä pettymyksen syvyyttä, jos se ei ole tiine.
Kirjoitin tammikuussa 2021 seuraavasti:
En voi kuitenkaan välttyä välillä pohtimasta, miten paljon aikaa, vaivaa ja rahaa olen valmis laittamaan siihen, että harrastajat saisivat tulevaisuudessa hyviä koiria. Ehkäpä tulee vielä päivä ja hetki, jolloin jokin katkaisee kamelin selän. Se hetki ei ole nyt, mutta se saattaa olla vielä edessä.
Tätä kirjottaessa tuntuu, että se hetki lähenee päivä päivältä. Voi olla, että jossain vaiheessa keskityn vain omien koirieni kanssa harrastamiseen ja kilpailemiseen, ja jätän rodun kasvattamisen muille. Minulle hollanninpaimenkoira on rotu ylitse muiden, enkä näe itseäni vaihtamassa rotua niin kauan kun tulen koirieni kanssa harrastamaan tavoitteellisesti. Rodun kasvatuksen suhteen on kuitenkin mahdollista, että joskus tulen siihen lopputulokseen, että se on omiin resursseihini nähden liian kallis harrastus.
Toistaiseksi kasvatustyö kuitenkin jatkuu, ja ensi vuonna toivottavasti jo neljännessä polvessa. Sillä
mä uskon ihmeisiin, tai ainakin sanon niin. Olihan joskus tääl lentävii dinosauruksii.