Kesää kohden
Olemme Abbyn kanssa käyneet Jonna Rusin tottelevaisuuskoulutuksissa helmi- ja maaliskuun ajan. Koulutusten myötä olemme saaneet roppakaupalla vinkkejä harjoitteluun ja monta asiaa on loksahtanut paikalleen Abbyn koulutuksessa. Onnistuneet harjoitukset ovat kasvattaneet treenimotivaaiota entisestään enkä malta odottaa, että pääsemme kesän tullen kilpailemaan.
Koulutusten paras anti on ollut muistuttaa itselleen, että koirankoulutuksessa yksinkertainen on kaunista. Koiran kouluttaminen kokeeseen vaatii lukemattoman määrän toistoja, mutta ennen kaikkea oikeanlaisia toistoja. Monesti oikean tavan harjoitella löytää vain kokeilemisen kautta. On hyvä olla terveellä tavalla kriittinen omalle tavalle tehdä asioita. Jos useista toistoista huolimatta koulutus ei etene, on aika kokeilla jotain toista tapaa.

Roin kanssa harjoitukset ovat pyörineet pitkälti BH-teeman ympärillä, mutta nyt lumien sulattua aiomme suunnata vaihtelun vuoksi harjoittelemaan jälkeä, henkilö- ja esine-etsintää. Myös Abbyn kanssa on tarkoitus jatkaa pitkästä aikaa jäljen harjoittelua. Toko on vienyt meidät mennessään, mutta ehkä tänä vuonna olisi aika panostaa taas jäljen treenaamiseen.
Holsku on harrastuskoirana monipuolinen. Parhaimmillaan holsku on helposti motivoitavissa oleva ja työskentelyintoinen koira, jonka kanssa on ilo harrastaa. Pahimmillaan holsku on omaa perhettään ja naapurustoa terrorisoiva ongelmakoira, jonka kanssa arki on hyvin raskasta. Holsku vaatii arjessa tiukat rajat ja tarpeeksi aktiviteetteja, joita ilman sujuva yhteiselo ei onnistu. Kyse ei ole siitä, että koiraa pitäisi aktivoida aamusta iltaan. Holskut pärjäävät jo pelkällä riittävällä liikunnalla, mutta eivät ilman riittävän johdonmukaisia pelisääntöjä arjessa.
Kaikesta huolimatta holskut ovat koiria siinä missä muutkin. Koirat toimivat koiran logiikalla, eivät ihmisten. Koiran ja sen ominaisuuksien (tai niiden puutteiden) syyttäminen on helppo tie, joka ei kuitenkaan vie minnekään. Vaikeampi tie on tunnustaa se tosiasia, että minä itse olen vastuussa koirani käytöksestä ja lähteä askel askeleelta purkamaan ongelmavyyhtiä. Seuraavat blogikirjoitukseni tulevatkin käsittelemään ongelmia ja haasteita, mitä itselläni on koirieni kanssa ollut.