Pohdintaa tulevasta
Neljännen pentueen myötä olen pitkästä aikaa alkanut pohtimaan enemmän oman kasvatustyöni tulevaisuutta. Kasvatustyön jatkoa ajatellen olisi ajankohtaista miettiä uuden jalostuskoiran hankkimista, vaikka kasvatukseni tulee jatkossakin pohjautumaan omiin kasvatteihin. Hollanninpaimenkoira on pieni rotu, jonka geneettiseen monimuotoisuuteen on jatkuvasti kiinnitettävä erityistä huomiota. ”Uutta verta” on haastavaa löytää, ja nyt jos milloin on aika kartoittaa vaihtoehtoja avoimin mielin.
Mäyräkoiraliiton jäsenlehdessä 3/2018 julkaistiin mielenkiintoinen artikkeli, joka käsitteli jalostuskoirien jälkeläismääriä ja koirien perinnöllistä monimuotoisuutta. Jalostoimikunnan julkaiseman artikkelin mukaan useimmissa mäyräkoiran rotumuunnoksissa käytetään liian harvoja uroksia jalostukseen. Laitan tähän suoran lainauksen artikkelin johdannosta, mikä mielestäni tiivistää hyvin problematiikan, mikä liittyy rodun kuin rodun geenipohjan kapenemiseen:
”Koirien perinnöllisestä monimuotoisuudesta ja sen tärkeydestä on puhuttu jo pitkään eikä kasvattajille pitäisi olla enää epäselvää, että rodun geenikirjon kapeneminen johtaa yksilöiden yleisen elinvoiman ja vastustuskyvyn heikkenemiseen ja autoimmuunisairauksien (ja allergioiden) sekä erilaisten syöpäkasvaimien lisääntymiseen. Lisäksi resessiivisesti periytyvät viat ja sairaudet tulevat helpommin esille, kun yksilöiden keskinäinen sukulaisuusaste kasvaa. Siksi urosten jälkeläismääriä on syytä rajoittaa ja pienemmissä populaatiossa narttujenkin toisen polven jälkeläismääriä on syytä vähintään tarkastella kriittisesti. ” Mäyräkoiramme 3/18
Olen viimeisimmän vuoden ajan seurannut pentueita pääasiassa ns. perinteisiä linjona edustavista yhdistelmistä. Käyttötaustaiset holskut alkavat olla pitkälti jo samasta puusta veistettyjä, vaikka ”paperilla” tilanne näyttäisi olevan toinen. Pioniershof /Treekzicht/Siams Crown taustaisten koirien lisääntyessä myös (x-holsku) Arkon vaikutus kasvaa, kun se tuplantuu tai jopa triplaantuu yhä useamman yhdistelmän taustalla 4-5 sukupolvella katsottuna. Keskustelu jalostuksesta sivuaa aina väkisin vääriä sukutauluja, joita jo sivusin edellisissä kirjoituksissani (klik ja klik).
Perinteisten linjojen yhdistäminen käyttötaustaisiin hollanninpaimenkoiriin voisi tuoda kaivattua vaihtelua geenipoliin, joka alkaa lyhytkarvaisellakin muunnoksella olemaan jo melko ahdas. Perinteisten linjojen sukutaulut ovat myös hyvin luotettavia, eikä kasvattajan tarvitse arpoa, mitä koiria taustalla mahtaa oikeasti olla. Nämä linjat tarvitsevat toisiaan tulevaisuudessa monesta syystä, halusimme tai emme.
On realistista ajatella, että käyttötaustaisten holskujen todelliset taustat jäävät aina joltain osin hämärän peittoon. Tässä on kuitenkin vaarana, että ongelmasta tietoiset kasvattajat työntävät pään pensaaseen, ja esimerkiksi yhdistävät keskenään koiria, joiden vanhemmista ei ole mitään takuuta. Kasvatukseen liittyy aina riskejä, mutta on hyvä tehdä ero ”normaalin” riskinottamisen ja venäläisen ruletin välillä. Se mikä näyttää paperilla ulkosiitokselta, voi todellisuudessa kiihdyttää rodun sukusiitosasteen kasvua.
Nyt kun olen kiikaroinut pentusuunnitelmia Suomessa ja ulkomailla, olen itse ottanut henkiseksi rajaksi kolme sukupolvea. Kasvattajana minun ei ole järkeä ostaa koiraa, jonka sukutaulu herättää perusteltuja epäilyksiä kolmella sukupolvella. Käytännössä käyttöholskupuolella on vaikea löytää em. kriteerillä pentuetta, ja working-dog.eu – tietokannasta ei ole juuri lainkaan apua. Vaikka pentueen vanhemmat suurella todennäköisyydellä olisivat sitä, mitä sanotaan, voi jo seuraavassa sukupolvessa olla useampi koira suuri mysteeri.
Siksi minulla meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun törmäsin mielenkiintoiseen yhdistelmään siellä, missä vähiten osasin odottaa: Ranskassa. Tarkempi tutkailu osoitti, ettei kyse ollut sattumasta, vaan kasvattajasta joka tietoisesti ja systemaattisesti edisti rodussa avointa ja läpinnäkyvää kasvatustyötä. Ei liene sattumaa, että sama kasvattaja myös tutkii koiriensa terveyttä hyvin kattavasti, mikä on Ranskassa harvinainen ilmiö.
Vaikka nyt on pitkästä aikaa useampi verkko vesillä, on eri asia mikä suunnitelma etenee toteutukseen saakka. Viime kerralla pohdintojen ja suunnitelmien lopputulos oli nolla koiraa. Toivottavasti nyt jotain muuta. Joka tapauksessa kasvatyö saanee jatkoa myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella.