Takaisin arkeen

Ihminen voi olla iloinen niin pienistä asioista kuten siitä, että pääsee koiran kanssa harrastamaan täysipainoisesti. Pentue on niin kokonaisvaltainen projekti, että sen aikana omien koirien treenaaminen jää aivan minimiin. D-pentueen kanssa arki oli hyvin työläs viimeisinä viikkoina ennen luovutusta, sillä olin yli 2 viikkoa yhteen putkeen kovassa flunssassa.

Roin kanssa emme olleet käyneet jäljellä sitten syyskuun. Pari viikkoa sitten ehdimme viimein jäljelle – juuri ennen lumien tuloa. Tein sille vain noin 300-400m pituisen jäljen muutamalla kulmalla helppoon maastoon. Ennen jäljen ajamista olin antanut sen juosta vapaana Abbyn kanssa, ja treenannut lisäksi esineruutua. Roi on yleensä jäljellä melko vauhdikas, ja tuntui toimivalta ratkaisulta antaa sen juosta pahimmat höyryt pois ennen jäljen ajamista.

Roi ajoi jälkeä huomattavasti rauhallisemmin kuin ennen. Kulmat se on aina ajanut tarkasti, mutta sitä on pitänyt muuten jarrutella koko matkan ajan. Tällä kertaa Roin kanssa sai vain kävellä perässä. Kepit se ilmaisee kerta kerralta paremmin. Seuraavaksi täytyisi ottaa jana treenin alle, niin pikkuhiljaa alkaisivat palaset olla koossa 1-luokkaa varten.

Olin ilmoittanut Abbyn tokokokeeseen tässä kuussa, mutta jouduin perumaan kokeen edellä mainitun flunssan takia. Onneksi kokeita näyttää olevan Virkussa vuoden vaihteessa yllin kyllin, joten Abbyn kanssa ei vielä tarvitse jäädä talviteloille. Kolmessa viimeisessä Tokokokeessa se on saanut voittajaluokassa 2-tuloksen, enkä millään malttaisi jättää leikkiä kesken.

Even kanssa suuntasimme heti joulukuun alussa pentukurssille. Eve on pieni pyörremyrsky, mutta sen oppimiskyky on jo 10 viikon iässä päätä huimaavaa. Lisäksi se on pohjattoman utelias ja avoimesti asioihin suhtautuva pentu. Mielenkiinnolla odotan, minkälainen koira siitä kasvaa ja kehittyy. Pidän Evestä valtavasti, vaikka samalla tiedostan, että se tulee myös vaatimaan paljon työtä.

Kuvassa: Qumran van’t Oeterdal