Välillä tokoakin

Viime aikoina treenit ovat keskittyneet PK-lajeihin, mutta tehdään me välillä tokoakin. Tänään osallistuimme pitkästä aikaa myös tokokokeeseen. Abbyn viimeisestä tokokokeesta oli päässyt vierähtämään jo melkein vuosi. Sen kanssa ei ollut alunperin tarkoitus tehdä tokoa, joten liikkeitä on harjoiteltu luokka kerrallaan. Olen tälle vuodelle asettanut tavoitteeksemme, että saisimme 1-tuloksen voittajaluokasta. Koulutustunnuksia sen kanssa ei ole tähän mennessä tehty eikä sitä ole tarkoitus tässäkään luokassa tehdä.

Abbyn kanssa voittajaluokassa pisteet riittivät tällä kertaa VOI3-tulokseen. Tunnari meni valitettavasti nollaksi, kun Abby lähti tunnistusnoutokapuloiden sijasta juoksemaan jonnekin huitsin nevadaan. Pistemenetyksiä toivat muuten enimmäkseen seuraamisosiot (edistää, painaa), luovutus- ja perusasennot (kaikki järjestään vinot) ja kaukokäskyt, joissa Abby ennakoi todella paljon. Mukavia onnistumisia koettiin sen sijaan esimerkiksi ohjatussa noudossa, ruudussa, hyppynoudossa ja luoksetulossa.

Seuraavana projektina meillä onkin hioa tarkkuutta vaadittavalle tasolle, sillä kokonaisuus tuntuu muuten melko toimivalta. Asennetta ja innokkuutta Abbyllä piisaa, mutta tällä hetkellä tarkkuus kärsii liikaa. Täytyy myös pohtia, jos opettaisin sen tulemaan sekä luoksetulossa että noutoliikkeissä tulemaan suoraan sivulle. Seuraamisliike täytyy myös ottaa tarkemman syynin alle, koska sen tyyli soveltuu tällä hetkellä paremmin PK-lajeihin kuin TOKO:on.

Abby on mukava koira kouluttaa. Sen kanssa treenaamisesta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle, sillä se on erittäin työskentelyintoinen koira. Abbyn haasteet kouluttaessa liittyyvät siihen, että se herkästi ennakoi asioita ja myös lukitsee kohteita. Muutoin sen tekemissä virheissä on miltei aina peiliin katsomisen paikka. Sillä on valtavasti miellyttämisenhalua, mikä tekee sen herkäksi epäreilulle tai epäjohdonmukaiselle kohtelulle.

Seuraavat kuukaudet on tarkoitus jatkaa TOKO treenien merkeissä ja alkaa myös panostamaan uudelleen erikoisjäljen harjoitteluun. Seuraavat tokokokeet on suunnitteilla vasta elokuulle, sillä Abbylle on odotettavissa juoksu kesä-heinäkuun vaihteeseen. Itselläni on seuraavat kolme viikkoa kesälomaa, joten on paremmin aikaa keskittyä koirien koulutukseen. Tämän päiväisen perusteella on kuitenkin hyvä mieli käydä ”vikalistan” kimppuun 🙂

Bookmark the permalink.

Comments are closed