Väreistä

Olen tähän mennessä kasvattanut neljä pentuetta, ja joka kerta olen käyttänyt jalostukseen soopelia/punaruskeaa väriä kantavia koiria. Tähän asti on syntynyt kuitenkin vasta yksi koira, joka ei ole ollut väriltään brindle (vaan fawn tummalla maskilla). Soopeli / punaruskea väri ei ole ollut minulle missään vaiheessa ongelma. Jos olisi, en käyttäisi rotuunottotaustaisia koiria jalostukseen. Soopeli / punaruskea väri rajaa pois vain näyttelyharrastuksen, kun taas esimerkiksi siniseen väriin voi liittyä terveysongelmia (sinisen koiran syndrooma, kts google).

Punaruskean/soopelin värinen pentu on todellisuudessa vaikea saada aikaan, koska brindle on suhteessa punaruskeaan/soopeliin väriin dominoiva. Niin kauan kun K-lokuksen brindleväriä aiheuttava br-alleeli on läsnä, on koira aina ilmiasultaan brindle. Käytännössä punaruskean/soopelin värin ilmeneminen edellyttää joko hyvin ahdasta geenipoolia tai ilmiasultaan punaruskeaa/soopelia koiraa (=malinois) sukutaulussa hyvin lähellä.

https://www.instagram.com/p/B4Xv83yh-5W/

ER-rekisterissä olevilla koirilla punaruskeiden/soopeleiden yksilöiden syntyminen on käytännössä vain ajan kysymys. Rotuunottotaustaisten koirien takaa löytyy aina enemmän tai vähemmän sekä mustaa ( Mechelse Herder zwart) että punaruskeaa/soopelia KNPV-malinoisia (Mechelse Herder). Jos sen sijaan FI-taustaisilla hollanninpaimenkoirilla syntyy tämän tästä eksoottisen värisiä koiria, voi tilanne herättää kiusallisia kysymyksiä. Periaatteessa on mahdollista, että keltainen väri olisi kantautunut sukupolvi toisensa jälkeen aina 5-7 sukupolven takaa, mutta todennnäköisyys tähän on häviävän pieni.

Hollanninpaimenkoirien (lk) tilanne on erittäin haasteellinen tietyissä linjoissa, sillä sukutaulut eivät välttämättä pidä edes kahta tai kolmea sukupolvea paikkaansa. Sukutaulu voi olla täynnä Cheetoja, Bambeja ja muita Disney-hahmoja, mutta on toinen asia, onko tällä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Oma lukunsa ovat vielä kaurasiivet ja muut vastaavat, joita on lukumäärällisesti todella paljon, ja joista kukaan ei ota selvää kuka on koirien (oikea) isä tai emä.

Joitakin vuosia sitten Kroatiassa syntyi suurin piirtein samaan aikaan kaksi pentuetta kahdelle eri kasvattajalle, jotka tekivät yhteistyötä keskenään. Pentue 1 oli FCI rekisterin hollanninpaimenkoirapentue. Pentue 2 oli FCI rekisterin ulkopuolinen pentue, jossa oli musta x-malinois ( Mechelse Herder zwart) isänä ja emänä x-hollanninpaimenkoira. Jälkimmäisestä pentueesta tuotiin Suomeen kaksi koiraa. Näistä toiselle saatiin kuitenkin FCI:n paperit, koska kyseinen koira lisättiin rekisteröintivaiheessa pentueen 1 koiraksi.

Tapausesimerkki, johon suomalainen kasvattaja sotkeutui, ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Keski-Euroopassa käytäntö on FCI-kasvattajien keskuudessa hämmästyttävän yleinen. Kasvattajat ostavat säännöllisin väliajoin Hollannista x-hollanninpaimenkoiria ilman mikrosirua ja lemmikkipassia. Näitä pentuja viedään rajan yli etenkin Ranskaan, mutta osa jää myös Hollantiin. Pennut rekisteröidään osaksi jotakin FCI-pentuetta, mikä vain sattuu olemaan suurin piirtein samaan aikaan saatavilla. X-hollanninpaimenpentueita tulee ja menee jatkuvasti, eikä niiden saatavuudesta ole pulaa.

Vaikka näitä FCI:n sääntöjä uhmaavia kasvattajia toisinaan kohdellaan kasvatuspiireissä kuin sankareita, on hyvä pohtia syitä ilmiön taustalla. Lyhyestä virsi kaunis: follow the money. X-hollanninpaimenkoirilla on paikkansa ja markkinansa siinä missä x-malinoisillakin KNPV-järjestelmän sisällä. Niiden markkinahinta on kuitenkin korkeintaan puolet verrattuna FCI:n alla tapahtuvaan kasvatukseen. Maasta riippuen, kasvattaja voi kerätä jopa neljä tai viisinumeroisen summan verran enemmän rahaa kaksilla rattailla ratsastamalla.

Jalostuksen tavoitteena tulisi olla mahdollisimman terveet ja hyväluontoiset pennut rodusta riippumatta. Luotettavat polveutumistiedot ovat keskeisessä asemassa, jotta jalostuksessa voidaan toisaalta turvata riittävä geneettinen monimuotoisuus, ja toisaalta vastustaa vakavia, koiran hyvinvointiin vaikuttavia vikoja ja sairauksia. Kääntäen, jos koiran taustasta ei ole mahdollista saada luotettavaa tietoa, on terveyden edistäminen rodussa kuin rodussa liki mahdotonta. Loppulasku tästä kaikesta lankeaa valitettavasti aina koiran omistajalle, ei sen kasvattajalle.